Ville Kartaslammi Uuden ajan poliittinen päättäjä!

Tulevaisuuden seurakunta

Viime vuonna tehty päätös pysyä itsenäisenä seurakuntana oli mielestäni erittäin viisas ja kauaskantoinen ratkaisu. Tällä turvattiin päätöksenteon pysyminen paikallisissa käsissä tuleviksi vuosiksi. Uuden majoitusrakennuksen rakentaminen Koivikkoon oli myös edellisen kauden yksi parhaimpia päätöksiä itsenäisenä pysymisen jälkeen. Nyt seuraavalla kaudella meitä odottavat uudet muutokset, jotka ovat pääasiassa sopeutumista tulevaisuuden tilanteeseen. Uuteen aikaan astuminen vaatii kipeitäkin päätöksiä, mutta myös uusia ja positiivista kehitystä pitää olla etenkin seurakunnan markkinoinnin ja tavoitettavuuden kannalta.

Seurakunnan tulee miettiä mitkä kiinteistöistä säilytetään esisijaisesti seurakunnalla ja mistä voitaisiin mahdollisesti luopua. Ehdotan itse Kivipappilan ja Olokolon myymistä. Lisäksi puistoalue Olokolon takaa pitäisi lohkoa ja myydä erillisenä tonttina. Näillä kahden rakennuksen myymisellä pienennettäisiin kiinteistöistä aiheutuvia kuluja ja tiivistettäisiin seurakunnan rakennetta. Myös tulevat suuret korjaukset poistuisivat asialistalta rasittamasta seurakunnan taloutta. Ikävä tosiasia näyttää pitkässä juoksussa olevan se, että seurakunnalla on vuosi vuodelta vähemmän veronmaksajia, siksi tilanteeseen täytyy sopeutua. Tämä tarkoittaa päätöksentekijöille miettimistä, mikä on optimi työntekijämäärä tämän kokoisessa seurakunnassa. Arvioin sopeutumistarpeen olevan luokkaa 2-3 henkilöä seuraavan kauden aikana. Näiden tuskallisten toimien jälkeen, voimme todeta sopeutuksen auttaneen seurakuntaa selviämään taloudellisesti järkevällä tavalla eteenpäin.

On ollut ilo seurata seurakunnan markkinointipuolen ja brändäyksen kehittymistä viime vuosien aikana erityisesti Somen kautta. On hienoa, että nykyaikaiset työkalut on otettu käyttöön ja jokainen erilaisissa medioissa esiintynyt seurakunnan työntekijä on laittanut itsensä ja persoonansa peliin. Haastaisin tässä vielä luottamushenkilötkin mukaan some-maailmaan markkinoimaan seurakunnan tapahtumia ja palveluita. Näytetään nyt kaikille, miten mukavaa meillä on yhdessä uusien some-kanavien kautta!

Ehdokkaanne numero 4 Ikaalisissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat